Liiton rakenne ja päätöksen teko

Päätöksenteon rakenne
1. Hallitus päättää kokouksissaan käytännön asioista. Hallitus kokoontuu usein virtuaalisesti, sekä tarpeen vaatiessa fyysisesti, eli noin kerran kahdessa kuukaudessa.
2. Jäsenyhdistysten edustajat päättävät liittokokouksissa liiton suuntaviivoista. Liittokokoukset järjestetään syksyllä ja keväällä. Syksyn kokous on ATK-yhteistoimintapäivien yhteydessä. Jäsenyhdistykset valitsevat omissa yhdistyksen kokouksissaan edustajansa.
3. Neuvosto
[Työjärjestys § 24]: Neuvosto on hallituksen ja liittokokouksen päätöksiä valmisteleva ja neuvoa-antava elin, johon kuuluu yksi jäsen jokaisesta alan opiskelija ainejärjestöstä, kerhosta ja killasta…
Neuvosto on olemassa, jotta myös ei-jäsenenä olevat yhdistykset voivat osallistua liiton päätöksentekoon. Liitto kannustaa yhdistyksiä rekisteröitymään ja liittymään jäseneksi. Käytännössä saman henkilön kannattaa olla neuvosto- ja liikkokokous edustaja.

Hallitus
Liiton asioita hoitaa syysliittokokouksen kalenterivuodeksi kerrallaan valitsema hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja neljästä kuuteen muuta jäsentä. Hallitus kokoontuu tarpeen mukaan, mutta normaali rytmi on joka toinen kuukausi. Hallitus kokoontuu aina parhaaksi katsomallaan paikkakunnanlla. Kokousten välillä hallituksen jäsenet pitävät yhteyttää toisiinsa sähköpostilistan, sekä irc:n välityksellä. Hallitus voi myös kokoontua virtuaaliseste esimerkiksi hallituksen omalla keskustelukanavalla.Hallituksen tehtäviin kuuluuvat:
- johtaa ja järjestää liiton toimintaa
- parantaa yhteistyötä liiton jäsenien ja yleisemmin alan opiskelijoiden välillä
- ylläpitää alan opiskelijaperinteitä
- huolehtia informaation kulusta jäsenyhdistyksille
- valmistella yhdistyksen kokouksissa esille otettavat asiat
- toimeenpanna kokouspäätökset
- päättää pienemmistä hankinnoista
- hoitaa arkistoa ja hallita irtaimistoa
- päättää asioista, jotka eivät sääntöjen tahi työjärjestyksen mukaan kuulu liittokokoukselle tai jotka liittokokous on hallitukselle valtuuttanut
- ennen vuosikokousta käsitellä yhdistyksen toimintaan kuuluvat kassakertomukset
- luovuttaa vuosikokoukselle vuosi- ja kassakertomukset sekä inventaarioluettelo
- valvoa kaikkia järjestelyitä jotka toteutetaan TiTOLin nimissä
- sekä kirjoittaa seuraajilleen 'testamentin', hyödyllisiä neuvoja ja kokemuksia vuoden varrelta, jotta uusi hallitus pääsee hyvään alkuun.